Ullakkohuoneen lisäeristys Rintamamiestaloon
Pikaohjeet pienen lisäeristyksen tekemiseen.
Tarvikkeet:
50x50 mäntyä (voi hyvin olla höyläämätöntä)
580x1200x50 villaa
kipsilevyä
Lattia, katto sekä smyykilistaa
Valkoista akryylimassaa
saumaharsoa
kipsitasoitetta
Rasiankorotuskauluksia
Vasara & Nauloja koko rahalla
Saha
Mitta
Ruuviväännin/pora
ja muita käteviä työkaluja, kuten pieni sorkkarauta
Suunittelu
Tällaiseen työhön ei periaatteessa tarvitse mitään suunnitelmaa, mutta olisi tulevaisuuden kannalta hyvä piirtää jonkinnäköinen kaavakuva mitä uusi rakennelma sisältää ja samalla tehdä lista materiaaleista.
Työstä on jätetty pois myös alakaton laskeminen, koska sen lisäeristys voidaan toteuttaa olemassaolevan katon yläpuolelle.
Itse tein suunnitelmat Google SketchUp ohjelmistolla joka on ilmainen ja sen saa täältä: http://sketchup.google.com
Nämä sitten on hyvä tallettaa talonkirjaan. Jos sellaista ei ole, ei sellaisen aloittaminen ole koskaan myöhäistä. Tähän kirjaan kootaan siis kaikki talon tiedot jos ja kun jokin muuttuu.
Vanhan tarkistus
Oletetaan että huoneessa on jo olemassa vanha pinnoitus ja sähköt joten päästään eroon siitä tylsimmästä osasta eli purkamisesta ja vanhan rojun pois kuskaamisesta (eli suurimmasta työvaiheesta).
Etsitään vanhat runkotolpat seiniä koputtelemalla. Tähän voidaan käyttää myös tolppatutkaa (15v kokemuksella tolpat löytyy nopeammin ilman automatiikkaa). Samalla tolppien keskikohdat merkitään.
Jos talo on tosiaankin rintamamiestalo, tolppien väli ei ole 600mm kuten normaalisti (70 luvulla ja myöhemmin rakennetut), vaan tolppien väli voi olla rintamamiestalopaketin valmistajasta riippuen 600-1000mm ja tolppien paksuus 50-100mm.
Rakennus runkotyöt 1.
Heti ensimäiseksi laitetaan ala ja yläjuoksut. Huomatkaa että kylmätaskujen välttämiseksi on nurkkiiin jätetty puiden väliin 20mm rako kipsilevyä varten.
Helpoitenhan tällaisen kuitenkin tekee niin että tekee yhden seinän kerralla kipsivalmiiksi (kuvassa oikeanpuoleinen) ja jatkaa seuraavaa (kuvassa vasemman puoleinen) seinää tämän jälkeen.
Seinien tolppajako on 600mm. Nurkasta ensimäisen tolpan keskelle on siis 600mm. Tätä kutsutaan "reunasta keskelle" jaoksi. Loput tolpat laitetaan "keskeltä-keskelle" jaolla 600mm. Tolppiin riittää kun laittaa yhden tai kaksi naulaa per pää, kunhan ne pysyy paikallaan. Enemmän nauloja on liioittelua ja heikentää puun rakennetta. Katon vaakapuiden jako on 400mm ja nauloja voidaan käyttää reilummin.
Tähän mennessä kaikki tietämäni amatöörirakentajat on aloittanut väärin, poikkeuksetta. Tässä on siis ammattilaisen yllättämismomentti olemassa, asia jolla voi oikein hehkuttaa.
Nurkka voidaan toteuttaa myös niin että nurkka jää tyhjäksi, mutta se pitää muistaa täyttää villalla ennen kuin sen sulkee. Useimmat unohtaa tämän työvaiheen.
Rakennus runkotyöt 2.
Vinojen nurkkien toteutus on taiteen laji. Mitään varsinaista ohjetta ei ole, kunhan materiaalit ovat siistejä. Kaikki nurkat ovat tapauskohtaisia, eikä samat ohjeet päde edes samassa talossa usemapaan nurkkaan.
Tärkeintä on kuitenkin se, että runkopuiden päälle nurkan vahvikkeeksi laitetaan kulmapelti kuten kuvassa.
Rakennus runkotyöt 3.
Tässä vaiheessa voidaankin sitten lisätä sähkörasioiden 63mm korotuspalat. Nämä tulee siis 13mm korkeammalle kuin uusi puurunko, koska reuna pitää saada valmiin pinnan kanssa tasan. Luultavasti ei rautakaupassa tällaisia korotusrenkaita ole valmiita, mutta sähkötarvikeliikkeet niitä pitäisi myydä, renkaat voi olla 60mm jos ei 63mm ole.
Eristys
Nyt kun runko on valmis voidaan se tietenkin eristää. tässä tapauksessa voidaan käyttää Isoverin KL33 tai KL35 kokoluokassa 565x1170x50, eli yksi levy kattaa 0,66 neliömetriä. www.isover.fi
Villan asennus on helppoa, siihen ei tarvita kuin vanha leipäveitsi katkomiseen.
Jos teit rungon oikein, ainoastaan reunapalasta joutuu ottamaan pois pari senttiä jotta pala istuu hyvin eikä mene ryttyyn ja loput uppoaa seiniin kuin itsestään.
Levytys
Kipsilevyjen asennus on helppoa, mutta hankalaa :) Hankalaa lähinnä sen koon takia, yksi 1200x2600 normaali 13mm levy painaa n. 30kg. Ammattimies tekee nopeimmin yksin, mutta tavan tallaajalla on hyvä olla apua mukana, työ on siten rattoisampaakin.
Mittaa levyt ja asenna seinälevyt niin että kattoon ja lattiaan jää n 5-10mm rako. Tämä on hyvä olla jos alla oleva puu laajenee ja kutistuu niin ei levyt halkeile.
Pystyseinissä onkin hyvä käyttää ns. levykuokkaa tai levypoljinta. Polkimen voi tehdä myös itse rakennusjätteistä. Siihen tarvitaan vain kaksi laudan kappaletta joista toinen on noin puolimetriä ja toinen 20 cm.
Katon levytyksessä kannattaa lainata/vuokrata levyhissi. Vinokattojen levytykseenkin on olemassa hissejä, mutta kaikki mallit ei sovellu siihen. Ilman hissiä vinokattojen ruuvauksen ajaksi kannattaa seinän ja katon alareunan rajaan ruuvata tukilankun pätkä jonka päälle levy nostetaan. Näin levyn suurin paino menee sitä vasten ja ruuvaus kattoon helpottuu.
Teroita pitkän laudan pää kuten kirveen terä, eli leveyssuunnassa kiilaksi n 10-15sm matkalle. Ruuvaa samalla lyhyempi lauta kiinni pitemmän alapuolelle. valmis kappale on suunilleen kuvan näköinen.
Ruuvithan on ainoa keino saada kipsilevyt pysymään seinissä hyvin. Naulojakin käytetään, mutta se on suorastaan rikos. Naulattu kipsiseinä ei ole tukeva.
Ruuvina parhaaksi on osoittautunut musta ruuvi. Moni myy nykyään halpoja kirkkaitakin, mutta musta vetää ruuvinkannan ja paperin parhaiten sisään. Tavallinen akkuruuviväännin luokkaa 100€ on Täysin riittävä laite tähän työhön.
Pakkelointi ja pohjamaalaus
Itse olen jättänyt pakkelointityön aina ammattilaiselle, koska yhden kerroksen pakkeloinnissa ja maalaamisessa ammattilaisella menee alle 2 päivää. Itse tehtynä aikaa menee muutama viikko :)
Pakkelia ei kuitenkaan kannata levittää liikaa, vaan sopivasti tai liian vähän. Liian poistaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin lisääminen.
Kun pakkeli on kuivunut kunnolla, kannattaa seinät jokatapauksessa vähintäänkin pohjamaalata. Tämä sen takia että sävyerot katoaa ja pintavärissä selviää vähemmillä kerroksien määrillä.
Ja miksi pohjamaali on kaikkein tärkein, on se että tapetoitaessa tapetti tarttuu maalaamattomaan pintaan liian hyvin, eikä sitä saa tulevaisuudessa millään muulla kuin mekaanisesti irti ja tapettien uusimisesta tulee ruma. Maalatulta pinnalta tapetti lähtee itsekseen kun sen vain sumuttaa kukkasuihkupullolla märäksi.
Viimeistely
Kun huone on pakkeloitu ja maalattu oikeaan sävyyn sekä tapetoitu, onkin listoituksen vuoro.
Listoituksessa olisi hyvä käyttää Jiirisirkkeliä jossa kulman voi säätää. Mitä monimutkaisempi listakuvio, sen vaikeampi se on laittaa oikein.
Suorakulmaisesta listasta saa kaikkein helpoimmalla siistin mutta vanhaan taloon voi suorakulmainen listoitus olla liian pelkistetty.
Listojen kiinitykseen kannattaa käyttää paineilmanaulainta dyckert nauloilla, naulojen pituus n. 45mm.
Tällaisessa jossa vinoja kulmia löytyy, listojen tekemiseen tuhrautuu aikaa paljon ennen kuin saadaan valmiiksi. Jokaiseen nurkkaukseen olen tehnyt jiiriliitoksen, mutta monet oikaisee ja tekee suoran päittäis liitoksen. Jotkin nurkat oli niin hankalia, että materiaalin säästämiseksi tein jätepaloista ensin mallikappaleet ja sitten kopioin ne valmiisiin kappaleisiin.
Lopputuloksena onkin sitten hieno, uudistettu ja lämmin huone jossa ei enää tarvitse oleskella villasukat jalassa ja pipo päässä.
Kuvasta puuttuu vielä katto- ja jalkalistoja, mutta lopputulos on selvästi jo nähtävissä. Kuvassa on vain pohjamaali ja väri päätetään myöhemmin.
Tässä tapauksessa vanha lattiamatto revittiin pois ja alla oleva vanha hieno puulautalattia hiotaan ja lakataan upeaksi.
4 kommenttia
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi ohjetta.
Erinomaista. Tämä tulee tarpeeseen, kiitos!
Teitkö / teetitkö mitään laskelmia tuon lisäeristyksen vaikutuksesta seinän hengittävyyteen? Ihan siis vain, ettei nyt kosteus ala kondensoitua seinän sisään. Etenkin kun käsittääkseni tässä teit lisäeristyksen olemassa olevan seinän päälle, jolloin mahdollisia kondenssipintoja on seinässäsi aika paljon.
Puurakenteissa on tärkeää käyttää luonnonkuitueristettä (puukuitu). Mineraalivillan (käytetty tässä ohjeessa)kuidut eivät pysty siirtämään kosteutta kuten puukuitueriste ja kondensoitunut kosteus ei pääse kulkeutumaan poispäin rakenteesta.
Ehkä remontoidussa kohteessa seinän nollapiste ei osu asennettuun mineraalivillaan ja on siten toimiva, mutta jos näin ei ole niin parin vuoden päästä seinästä saa purkaa märkiä eristeitä. Luonnonmateriaalit parempia koska nollapiste niiden kanssa ei ongelma.
Nollapiste on kohta seinän sisällä, jossa sisälämpötila (+22 astetta) on muuttunut +/- 0 asteiseksi eli piste vaihtuu ulkoilman lämpötilan mukaan...