Apuporras matkailuautoon
Varsinkin vanhemman mallisen Fiat Ducaton ohjaamoon on aikamoinen kapuaminen varsinkin jos on hiemankin vaikeuksia jalkojensa kanssa. Niinpä apuporras voi olla tarpeen.
Osta rautaa myyvästä liikkeestä 10 senttiä leveästä ja 5 mm paksusta lattaraudasta leikattu puolimetrinen pala, josta taivutetaan (jossakin metalliverstaassa) Z-muotoinen (taitekulmat suorat) kappale 23 – 19 – 9 cm. Tämän kappaleen päähän hitsataan sarana, jolla porras kiinnitetään etupenkin takimmaisella kiinnityspultilla tiukasti lattiaan.
Penkin kupeeseen laitetaan kaksi lenkkiä, joiden kautta portaan ylös vetävä vaijeri kulkee. Penkin etureunassa oleva lenkki sahataan auki. Siihen pujotetaan vaijerin pää, jossa on vetokahva. Kahvan voi tehdä puusta, johon porataan vaijerin läpi mentävä reikä ja toiseen päähän isompi reikä, johon vaijerin päähän kiinnitetty kiinnike uppoaa. Kiinnikkeen saa helposti irrottamalla muovisen ”sokeripalan” sisältä metallinen ruuvilla varustettu osa, johon tavallisesti laitetaan sähköjohdot kiinni. Vaijerin pituus on alle puoli metriä ja vahvuus 2 mm. Vaijerin toinen pää kiinnitetään apuportaan taitteeseen porattuun reikään.
Yllä mainituilla mitoilla taivutettu porras mahtuu hyvin auton penkin ja oven väliin. Korkeudeltaan se myös sopii ovessa olevan säilytyslokeron alle. Portaan astumatasoon kiinnitetään tarrana saatavaa liukuestettä. Alas laskettuna astumataso on 30 cm maasta eli parikymmentä senttiä auton ohjaamon lattiaa alempana. Alas omalla painollaan laskeutuvan portaan vetokahvalla saa istuimelta käsin portaan saa kevyesti ylös ja se on helppo kiinnittää yläasentoon penkin etureunan kiinnikkeeseen.
Rahaa kokonaisuuteen menee muutama kymppi.
Tarvikkeet:
Lattarautaa, sarana, kaksi metallilenkkiä, vaijeria, "sokeripala", puukahva, liukuestetarraa
Porras ylhäällä
Kyvasta näkyvät tarvittavat osat ja vaijerin kulku.
Porras alhaalla
Portaan ylösvetokahva jää istuimen kupeessa olevan lenkin varaan.
Ei kommentteja
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi ohjetta.